Kuntavaalit
Vaalit
Kuntavaalit
Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin ajalle 1.6.2025-31.5.2029. Kunnanvaltuustoissa päätetään kuntien taloudesta ja toiminnasta. Paltamossa kunnanvaltuustoon valitaan 21 valtuutettua, lisäksi valitaan valtuutetuille varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi, mikäli ehdokkaita on ollut riittävästi. Kunnanvaltuusto valitsee myöhemmin keskuudestaan kunnanhallituksen ja muiden toimielinten jäsenet.
Kuntavaaleissa äänioikeutettuja ovat kunnassa asuvat Suomen, muiden EU-jäsenvaltioiden sekä Islannin ja Norjan kansalaiset, jotka ovat täyttäneet 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä 13.4.2025. Lisäksi äänioikeutettuja ovat kunnassa asuvat 18 vuotta täyttäneet muut ulkomaalaiset, jos he ovat asuneet Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta.
Lisäksi äänioikeutettuja ovat tietyin ehdoin hyvinvointialueella ja kunnassa asuvat EU:n ja kansainvälisten järjestöjen palveluksessa olevat henkilöt ja heidän perheenjäsenensä.
Jos sinulla on oikeus äänestää, sinulle lähetetään äänioikeusilmoitus, joko postitse tai sähköisesti Suomi.fi-palveluun.
Ehdokaslistojen yhdistelmä kuntavaaleissa 2025