Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen hankkiman linja-autoliikenteen kesäkausi alkaa

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen hankkiman linja-autoliikenteen kesäkausi alkaa

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen hankkiman linja-autoliikenteen kesäkausi alkaa

Kesäaikataulut astuvat voimaan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen hankkimassa linja-autoliikenteessä 3.6.2024. ELY-keskus hankkii liikennettä usealla eri reitillä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella. Aikataulut pysyvät pääosin ennallaan edelliseen kesään verrattuna, mutta joidenkin reittien liikenteeseen tehdään muutoksia. 

Kainuu: 

ELY-keskus hankkii Kainuussa liikennettä reiteillä Kuhmo–Sotkamo–Kajaani, Kuusamo–Suomussalmi–Kajaani, Puolanka–Paltamo–Kajaani ja Kuhmo–Nurmes. Useilla vuoroilla on vaihtoyhteyksiä junaliikenteeseen Kajaanin tai Nurmeksen rautatieasemilla. Kajaaniin ajettavat vuorot palvelevat myös työmatkustajia ja toisen asteen opiskelijoita. Kuusamon ja Suomussalmen väliset vuorot ajetaan kesäkaudella Hossan kautta.

Päällystystöiden vuoksi Kuhmon ja Kajaanin väliseen liikenteeseen tehdään aikataulumuutoksia ajalle 3.6.–6.8.2024. Kuhmosta Sotkamon kautta Kajaaniin maanantaista sunnuntaihin lähtevää vuoroa aikaistetaan siten, että vuoro lähtee Kuhmosta klo 12.20 ja Sotkamosta klo 13.10. Muutos vaikuttaa myös muiden reitin varren pysäkkien ohitusaikoihin. Vuoron saapumisaika Kajaaniin pysyy ennallaan.

Kainuuta palvelevat lisäksi reitit Kajaani–Vaala–Utajärvi–Oulu ja Suomussalmi–Puolanka–Oulu.

Oulujokivarsi:

ELY-keskus hankkii Oulujokivarressa liikennettä reiteillä Kajaani–Vaala–Utajärvi–Oulu ja Suomussalmi–Puolanka–Oulu. Vuoroilla on vaihtoyhteyksiä junaliikenteeseen Oulun rautatieasemalla. Vaalan suunnasta Ouluun ajettavat vuorot palvelevat myös työmatkustajia.

Osa Vaalan ja Oulun välisistä vuoroista ajetaan kesäkaudella Rokuan kautta. Suorien vuorojen lisäksi Rokualle ja takaisin pääsee vaihdollisilla yhteyksillä. Vaihdollisiin yhteyksiin sisältyy vaihto linja-auton ja junan välillä Vaalan tai Utajärven rautatieasemalla.

Lipputuotteet ja aikataulut:

Lipputuotteita linja-autovuoroihin myydään linja-autoissa käteisellä sekä yleisimmillä pankki- ja luottokorteilla. Kertalippuja on saatavilla myös Matkahuollon aikatauluhausta sekä Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta.

Työmatkustajien ja muiden säännöllisesti matkustavien kannattaa hankkia Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta sarjalippu, jolla matkustaminen on kertalippua edullisempaa. Lisäksi mobiilisovelluksesta on saatavilla eri yhteysväleille kausilippuja, joilla voi matkustaa 30 vuorokauden aikana rajoittamattomasti ELY-keskuksen hankkimassa liikenteessä.

Vuorojen aikataulut ovat saatavilla Matkahuollon aikatauluhausta, reittioppaasta ja Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta sekä Google Mapsista. Aikatauluja on saatavilla myös linja-autoista.

 

Lisätietoa:

Asiakaspalautteet:
Liikenteen asiakaspalvelu, www.palautevayla.fi/aspa
Puh: 0295 020 600

Joukkoliikenneasiantuntija Johannes Miesmaa
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Puh: 0295 038 000
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

 

Takaisin uutisiin