Paltamon kunnan tiedote koronavirustilanteesta 25.3.2020
Paltamon kunnan tiedote koronavirustilanteesta 25.3.2020
Kainuun koronavirustilanne 25.3.2020 klo 12
Testeissä todettuja koronavirustartuntoja Kainuussa ei ole. Koronatartuntoja, jotka eivät ole vaatineet yhteydenottoa terveydenhuoltoon on erittäin todennäköisesti myös Kainuussa, joten valtakunnallisia ohjeita lähikontaktien välttämisestä on syytä noudattaa. Hallitus on antanut ihmisille erittäin vahvat suositukset lähikontaktien välttämisestä, jotta tauti ei leviäisi ja riskiryhmiin kuuluvat eivät vaarantuisi.
Ohjeita kuntalaisille terveysasemilla asiointiin
Kainuun sote on 25.3. julkaissut ohjeistuksen kuntalaisille terveysasemalla asiointiin pandemian aikana. Ohjeet koskevat laboratoriossa käyntiä, kulkua terveysasemille, sekä toimintaohjeita terveyspalveluissa asioiville. https://sote.kainuu.fi/uutiset/ohjeistus-kuntalaisille-terveysasemalla-asiointiin-pandemian-aikana
Lapset ja nuoret
Kokoontumisia tulee ehdottomasti välttää. Vanhempia pyydetään varmistamaan, että heidän lapsensa viettävät vapaa-aikaansa annettujen ohjeiden ja suositusten mukaisesti. Paltamon kunnan nuorisotoimi on käynnistämässä virtuaalitoimintaa lapsille ja nuorille Discortissa ke 1.4. alkaen, jolloin linkki Paltamon nuorisotyön huoneeseen löytyy Instagram-tililtä @paltamon_nuorisotilat. Nuoriso-ohjaaja Jenna Heikkisen tavoittaa Whatsappilla p. 044 750 0844 ja Snapchat jennaohjus.
Riskiryhmät ja yli 70-vuotiaat
Valtioneuvosto on velvoittanut yli 70-vuotiaat pysymään erillään lähikontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan. Tehostetusta käsihygieniasta on tärkeää huolehtia. Kaikkien velvollisuus on omalla toiminnalla estää tautia leviämästä. Yli 70-vuotiaiden ja muiden riskiryhmässä olevien luona ei pidä tarpeettomasti vierailla.
Naapurit ja läheiset ihmiset ovat tärkeitä tukijoita arjen sujumiseksi poikkeusoloissa. Ruokaostoksiin ja muuhun asiointiin suositellaan kartoitettavan lähipiirin mahdollisuudet auttaa (mm. sukulaiset, naapurit). Lisäksi Arjen apua Paltamo-ryhmä auttaa ja tiedottaa myös päivittäistavaraliikkeiden etäpalveluista.
Arjen apua Paltamo
Arjen apua Paltamo –ryhmä toteuttaa vapaaehtoistoimintaa kunnan koordinoimana koronavirusepidemian aikana. Toiminnalla turvataan kuntalaisten kotona pärjäämistä. Ryhmä välittää vapaaehtoisia avuksi kauppa- ja apteekkiasiointeihin. Sekä avun tarvitsija että auttaja voivat ilmoittautua: Anu Leinonen p. 044 7500 738 ja Laura Poikonen 044 7500 989
Matkailijat ja mökkiläiset
Paltamon kunta noudattaa Kainuun soten suositusta, jonka mukaan vapaa-ajan matkailijoiden ja mökkiläisten on erityisen tärkeää varautua mahdolliseen sairastumiseen omalla kotipaikkakunnalla. Sairaanhoitopiirit ovat mitoittaneet pandemiaan varautumisensa kuntien asukasmäärän mukaan. Kainuun sote pyytää keskeyttämään vapaa-ajan matkailun Kainuuseen pandemian ajaksi.
Muut tiedotusasiat
Paltamon kunnan kuulutukset ja ilmoitukset ovat nähtävillä verkkosivuilla sekä virastotalon katoksessa ilmoitustaululla. Asiakaspalvelu tapahtuu puhelimitse ja sähköpostitse. Ladut pidetään kunnossa siihen saakka, kun kelit sen sallivat. Kirjastopalvelut toimivat Paltamon pääkirjastolla rajoitetusti.
Pasi Ahoniemi
kunnanjohtaja
p. 044 7500 001