Kuntoportaiden avajaiset 4.10.

Kuntoportaiden avajaiset 4.10.

Kuntoportaiden avajaiset 4.10.

Paltamon uusien kuntoportaiden avajaisia juhlistetaan perjantaina 4.10. kello 17–19 vanhan paloaseman rinteessä (kuntoportaiden alapää osoitteessa Metsätie 5). Tapahtuman ohjelmassa on kuntoportaiden avaaminen avajaispuheineen, Kainuun Liikunnan ohjaama erilaisia tekniikoita esittelevä kuntoporrastreeni, taidetyöpaja sekä SPR:n toteuttama maksuttoman lämpimän ruuan jakelu 80 ensimmäiselle osallistujalle. Lisäksi lapsille ja nuorille on mahdollisuus osallistua pihasuunnistuksen, jossa jokainen osallistuja palkitaan.

Paltamon kunta haki kuntoportaita varten Oulujärvi Leaderin kautta Euroopan maaseuturahaston rahoitusta investointihankkeeseen, jolla parannetaan harrastusmahdollisuuksia kuntalaisilta tulleiden toiveiden mukaisesti. Oulujärvi Leaderin hallitus osaltaan puolsi hankkeiden rahoitusta kokouksessaan marraskuussa 2023, ja lopulliset päätökset rahoituksesta teki Kainuun ELY-keskus helmikuussa 2024. Kuntoportaista avautuu näkymä Oulujärvelle, ja välitasanteella on maisemakehys, jota voi hyödyntää valokuvia ottaessa.

Avajaisten toteuttamiseen osallistuvat Paltamon kunta ja Paltamon kunnan Elinvoimaa elintavoilla -hanke, Kainuun liikunta, Suomen Punaisen Ristin Kajaanin osasto, ja Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kulttura ry.

Lisätiedot:
Jenna Härkönen
Hyvinvointiaktivaattori  
p. 040 623 7272
jenna.harkonen@paltamo.fi

Takaisin uutisiin