Kainuun sote: Ohjeistus kuntalaisille terveysasemalla asiointiin pandemian aikana

Kainuun sote: Ohjeistus kuntalaisille terveysasemalla asiointiin pandemian aikana

Kainuun soten toiminnassa on siirrytty pandemiatilaan 13.3.2020. Tähän liittyen terveysasemien toimintaan on tehty muutoksia. Myös terveysasemille saapumisen reittejä ja odotustilojen järjestelyitä on muutettu pandemian leviämisen rajoittamiseksi.


Valtioneuvoston 16.3.2020 toteamien poikkeusolojen vuoksi ulkopuolisten vierailut sairaaloissa on kielletty. Tapauskohtaisesti arvioiden poikkeukset voidaan sallia kriittisesti sairaiden ja lasten oireettomille läheisille, saattohoidossa olevien läheisille sekä puolisolle tai tukihenkilö synnytysosastolla. Vain välttämättömien saattajien käynnit sallitaan (liikuntarajoitteiset, taksisiirrot). Vierailijoilla ei saa olla hengitystieoireita. Kaikki sellainen terveysaseman toiminta, joka on mahdollista hoitaa etäkontaktein, hoidetaan siten. Tämä voi tarkoittaa jo varatun vastaanottoajan muuttamista etäkontaktiksi. Terveysasemalta ollaan tällöin yhteydessä potilaaseen. Poikkeustilan aikana kiireettömään hoitoon pääsemisestä voidaan joutua joustamaan ja kiireettömiä vastaanottoaikoja perumaan.


On erittäin tärkeää, että terveysasemille saavutaan VAIN erillisen yhteydenoton ja ajanvarauksen perusteella. Ajanvarauksessa pyritään siihen, että yhtä aikaa ei olisi monta potilasta odottamassa vuoroaan.

Paltamon ja Ristijärven terveysasemat

Asiakkaiden tulee ottaa etukäteen yhteyttä puhelimitse. Vastaanotto tapahtuu ajanvarauksella. Sekä Paltamon että Ristijärven pandemiaoireiset potilaat hoidetaan Paltamon terveyskeskuksessa, mikäli oirekuva ei vaadi ohjaamista päivystyspoliklinikalle.

Paltamon terveysaseman puhelinnumerot:

08 6156 5322 päivystys
08 6156 5322 kiireetön
08 6156 5329 potilastoimisto


Paltamossa hengitystieoireiset potilaat saapuvat terveysasemalle pääovesta (yläkerran ovi). Potilaat ohjataan Aulaan 1, joka sijaitsee terveysaseman ja hoitokodin välisessä käytävässä. Potilaiden tulee laittaa kasvoilleen suojamaski, joita löytyy aulasta.


Kaikki muut potilaat tulevat alakerran ovesta (laboratorion ja hammashoitolan ovi). Odotustilana toimii joko yläkerran Aula 2 tai alakerran Aula 3. Ajanvarauksen yhteydessä potilas saa tiedon, kummasta aulasta hänet kutsutaan vastaanotolle.


TÄRKEÄÄ! Alakerran ovesta EI SAA kulkea terveysasemalle, laboratorioon tai muualle, jos on hengitystieoireita. Jos hengitystieoireita ilmenee aiemmin varattua aikaa odottaessa, tulee ottaa yhteyttä terveysasemalle jatkohoidon tai näytteenoton suunnittelua

 

Lue koko tiedote tästä!

Takaisin uutisiin