Kainuun sote 22.9.: Uusia koronatartuntoja todetaan edelleen päivittäin – riskit kohdistuvat rokottamattomiin

Kainuun sote 22.9.: Uusia koronatartuntoja todetaan edelleen päivittäin – riskit kohdistuvat rokottamattomiin

Tiistaina Kainuussa todettiin seitsemän uutta koronatartuntaa. Näistä yksi on kajaanilaisella ja yksi kuhmolaisella, jotka olivat jo aiemmin karanteenissa. Viisi muuta ovat ulkopaikkakuntalaisia.

”Tartuntoja todetaan edelleen päivittäin huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi viime talvena. Rokottamattomille taudin riskit eivät ole kadonneet, ja esimerkiksi teho-hoitoon joutuu myös nuoria ihmisiä. Nämä ovat täysin turhia kärsimyksiä, kun rokotussuoja on ollut tarjolla jo pitkään”, toteaa Olli-Pekka Koukkari Kainuun sotesta.

Rokottamattomien ja oireisten yli 12-vuotiaiden on syytä hakeutua testiin aina, jos heillä on koronavirusinfektioon sopivia oireita.

Koronan ilmaantuvuus Kainuussa on 77,8  / 100 000 / 14 vrk.

 

Rokotuspisteiden aukioloajat voi tarkistaa soten verkkosivuilta

Paikkakuntien rokotuspisteiden aukioloajat vaihtelevat rokotusmäärien mukaan. Kajaanissa Prisman rokotuspiste on avoinna kuutena päivänä viikossa, mutta muissa kunnissa pari päivää viikossa erillisen aikataulun mukaan. Rokotepisteiden aukioloajat löytyvät verkkosivuilta https://sote.kainuu.fi/koronarokotukset. Lisäksi koronarokotuksia koskevat tiedot julkaistaan paikallislehdissä viikoittain.

 

Kolmas rokote immuunipuutteisille sekä lyhyen rokotusvälin henkilöstölle

THL suosittelee kolmannen koronarokoteannoksen antamista myös niille henkilöille, jotka ovat saaneet rokotteen 3 - 4 viikon annosvälillä. Varotoimena THL ei kuitenkaan toistaiseksi suosittele kolmatta rokoteannosta alle 30-vuotiaille miehille kolmanteen annokseen liittyvän tutkimus- ja seurantatiedon vähäisyyden vuoksi. Nuorilla miehillä on esiintynyt harvinaista sydänlihastulehdusta mRNA-rokotteen jälkeen muuta väestöä enemmän.

Kolmas, ns. täydentävä koronarokotteen annos voidaan antaa voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta. Näihin kuuluvat mm. elinsiirto-, solusalpaaja- tai dialyysihoitoa saavat tai synnynnäistä vaikeatasoista immuunipuutosta sairastavat. Myös alle 30-vuotiaille miehille suositellaan täydentävän rokotteen ottamista, sillä heillä vakavan koronataudin riski on muita suurempi. Rokotteen saa kuntien rokotuspisteistä.

Kainuussa lyhyellä rokotusvälillä on rokotettu terveydenhuollon ammattilaisia tammikuussa rokotusten alkaessa. Kainuun sote käynnistää mainitun henkilöstön täydentävät rokotukset syyskuun loppuun mennessä. Edellä mainittujen lisäksi muille kolmatta rokotusta ei toistaiseksi ole tiedossa.

 

Kainuun sote siirtyy asteittain kohti normaalimpaa toimintaa

Rokotuskattavuuden noustessa ja yhteiskunnan rajoitusten poistuessa myös sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyy kohti normaalimpaa. ”Palvelut pyritään tuottamaan tavanomaiseen tapaan, mutta esimerkiksi maski- ja hygieniakäytännöt jatkuvat edelleen. Soten osalta poikkeustilanne on ollut nyt päällä yli puolitoista vuotta, joten kuormitus on ollut melkoista. Ellei nykykehitys jostain syystä täysin käänny erilaiseksi oletamme, että marraskuussa tilanne on kohtuullisen normaali”, arvioi pandemiapäällikkö Koukkari.

Myös viestintää kevennetään ja siirrytään tavanomaiseen valmiuteen. Jatkossa koronatiedotteita julkaistaan päivittäisten viestien sijaan lähinnä maanantaisin ja keskiviikkoisin.

Koronapandemiaan liittyvät erityiset resursoinnit kuten tartunnanjäljitys, näytteenotto ja rokotukset hoidetaan jatkossakin tilanteen edellyttämillä tavoilla.

 

Lisätiedot: Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari 044 7974 668

 

Kainuun soten 22.9.2021 tiedote:
https://sote.kainuu.fi/uutiset/uusia-koronatartuntoja-todetaan-edelleen-paivittain-asteittain-kohti-normaalia

Takaisin uutisiin