Kainuu soten pandemiatiedote 23.3.2020
Kainuu soten pandemiatiedote 23.3.2020
Kainuun koronavirustilanne 23.3.2020 klo 12
Testejä tehdään päivittäin ja niitä on tähän mennessä tehty n. 100 kpl. Todettuja tartuntoja ei Kainuussa ole yhtään kappaletta. Kaikkien testien tuloksia ei ole vielä saatu. Koronatartuntoja, jotka eivät ole vaatineet yhteydenottoa terveydenhuoltoon on erittäin todennäköisesti myös Kainuussa, joten valtakunnallisia ohjeita lähikontaktien välttämisestä on syytä noudattaa. Hallitus on antanut ihmisille erittäin vahvat suositukset lähikontaktien välttämisestä, jotta tauti ei leviäisi ja riskiryhmiin kuuluvat eivät vaarantuisi.
Kainuun sote on varautunut kainuulaisten koronaepidemian hoitoon, mutta lähipäivinä Kainuuseen suurissa määrin saapuneiden matkailijoiden ja mökkiläisten hoitoon ei ole valmiutta, eikä siihen voida varautua. On myös vaarana että muualta tulevien henkilöiden ja matkailijoiden saapuessa myös koronavirustartunnat lisääntyvät. Kainuun sote pyytää keskeyttämään vapaa-ajan matkailun Kainuuseen pandemian ajaksi.
Mikäli epäilet koronavirustartuntaa
Kainuun soten puhelinpalvelut ovat ruuhkautuneet runsaiden koronavirusta koskevien kyselyjen vuoksi. Päivystyksen 116 117 numeroon tulee soittaa vain, jos vointi heikkenee ja tarvitsee arviota sairaanhoidon tarpeesta. Lievistä oireista kärsivien on tärkeää sairastaa kotona. Jos saat hengitystieinfektion, joka merkittävästi huonontaa vointia, soita päivystyksen ympärivuorokautiseen neuvontapuhelimeen.
Mikäli sinulla on kysyttävää koronaviruksesta, soita Sosiaali ja Terveysministeriön Tietoa koronaviruksesta -puhelinneuvontaan: 0295 535 535. Puhelinneuvonnan lisäksi neuvontaa on nyt mahdollista saada myös tekstiviestillä numerossa 050 902 0163. Neuvontanumeroista ei saa terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa. Neuvonta on auki arkipäivisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15.
Kainuun soten www-sivun (sote.kainuu.fi) oikeasta alakulmasta löytyy myös ”koronabotti”, jonka kautta voi mm. tehdä oirearvion, saada kotihoito-ohjeita ja löytää tietoa sairaslomatodistukseen liittyen.