Haemme kirjastoasiantuntijaa

Haemme kirjastoasiantuntijaa

Haemme kirjastoasiantuntijaa

Haemme kirjastoasiantuntijaa suunnittelemaan Sydän-Kainuun kuntien Paltamon, Ristijärven ja Hyrynsalmen kirjastojen yhteistyötä.

Hakijalta toivotaan innovatiivista otetta kolmen kunnan yhteisen kirjastotoimen kehittämiseen asiakaslähtöisesti. Työ vaatii strategista suunnittelukykyä ja halua toimia yhteistyöverkostoissa. Työ on mm. pohjatyötä kolmen kunnan yhteisen kirjastotoimen johtajan tehtäväkuvan luomiseen ja yhteistoiminnan kehittämiseen kuntien ja muiden kirjastojen kanssa.

Tehtävä on 7 kuukauden mittainen. Toivottava aloitusajankohta on 1.8.2024.

Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteisötaitoja, kehittämishalukkuutta, kokemusta kirjastotoimesta ja hanketyöstä.

Tarjoamme mielenkiintoisen tehtävän ja Sydän-Kainuun kuntien vankan tuen kehittämistyölle. Työnantajana toimii Paltamon kunta. Palkkaus ja muut palvelusuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan.
Koeaika on kolme (3) kuukautta.

Tehtävään valitun on toimitettava nähtäväksi todistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksi saannista.

Hakemukset tulee toimittaa Kuntarekryn kautta ke 29.5. klo 12 mennessä. LINKKI HAKULOMAKKEELLE.

Haastattelut järjestetään viikolla 24. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään haastattelun yhteydessä. 

Lisätietoja:

Paltamon kunnan sivistysjohtaja Helena Hynynen, 044 288 5400
Ristijärven kunnan sivistyspäällikkö Tiinaliisa Portano, 044 715 9334
Hyrynsalmen kunnan sivistyspalvelujen osastopäällikkö Veli-Pekka Mäkeläinen, 044 710 4410

www.paltamo.fi

Takaisin uutisiin